Edelläkävijä vastuullisuudessa vuodesta 1994

Vastuullisuutta ennen kuin sana oli edes yleisessä käytössä

Transbox on ollut osa suomalaista elintarvikeketjua vuodesta 1994, ja samalla osa sen vastuullisuustyötä jo kauan ennen kuin termi vastuullisuus vakiintui nykyiseen käyttöönsä. Kiertävä laatikkojärjestelmämme vähentää kertakäyttöisten pakkausten tarvetta elintarvikejakelussa kymmenillä miljoonilla laatikoilla vuodessa. Ensimmäinen selvitys järjestelmän ympäristövaikutuksista tehtiin jo vuonna 2011, ja mittaamme vaikutuksiamme edelleen säännöllisesti.

Ympäristövastuu

Hiilijalanjälki

0 koko toiminnan hiilijalanjälki
0 yhden lihalaatikon kierto
0 yhden eineslaatikon kierto

Merkittävin osa toiminnan kasvihuonekaasupäästöistä syntyy logistiikasta (45 %) ja pesulatoiminnasta (29 %). Lisäksi merkittävä on hävikkilaatikoiden osuus (17 %). Kaikki päästöt muodostuvat arvoketjussa, eli ne ovat Scope 3 -päästöjä.

Vesijalanjälki

0 koko toiminnan vesijalanjälki
0 yhden lihalaatikon kierto
0 yhden eineslaatikon kierto

Merkittävin osa vedenkulutuksesta tulee logistiikan polttoaineiden elinkaaren aikaisesta vedenkäytöstä. Lisäksi laatikoiden pesu kuluttaa luonnollisesti merkittäviä määriä vettä.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet

Tavoite 6, puhdas vesi ja sanitaatio

Tavoite 6, puhdas vesi ja sanitaatio

Vuokralaatikot vähentävät kertakäyttöisten suurpakkausten tarvetta, mikä pienentää vedenkulutusta. Seuraamme myös laatikkopesuloiden vedenkulutusta.

Tavoite 7, edullinen ja puhdas energia

Tavoite 7, edullinen ja puhdas energia

Siirrymme kuljetuksissa osittain vähäpäästöisiin polttoainevaihtoehtoihin kuten biokaasuun, ja pesuloissa yhä suurempi osa energiasta tulee uusiutuvista lähteistä.

Tavoite 8, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu

Tavoite 8, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu

Laatikoiden suunnittelussa huomioidaan työturvallisuus ja ergonomia, muun muassa nostamisen ja kantamisen suosituspainorajoilla.

Tavoite 9, kestävää teollisuutta ja innovaatioita

Tavoite 9, kestävää teollisuutta ja innovaatioita

Toimintamme tukee ruokaketjun toimijoiden tehokasta resurssien käyttöä ja ympäristöystävällistä toimitusketjua.

Tavoite 12, vastuullista kuluttamista

Tavoite 12, vastuullista kuluttamista

Laatikot suojaavat tuotteita ja vähentävät kuljetushävikkiä, ja käytöstä poistetut laatikot kierrätetään elintarvikemuoviksi.

Tuoteturvallisuus

Vaikka laatikkomme eivät ole suorassa kontaktissa elintarvikkeiden kanssa, niiden materiaali on hyväksytty elintarvikkeiden kontaktimateriaaliksi. Laatikoiden mikrobiologista turvallisuutta seurataan säännöllisellä testauksella toiminnan eri vaiheissa.

Tietoturva ja tiedonhallinta

Toimintamme on yritysten välistä, eikä asiakasrekisterimme sisällä kuluttajatietoja. Jokaisen laatikon liikkeitä seurataan digitaalisesti koko kierron ajan, ja tähän tiedonhallintaan käytettävän ohjelmiston tietoturvasta vastaavat Tuoretie Oy ja Procomp Solutions Oy.

Kiinnostaako liittyminen mukaan?

Ota yhteyttä, niin katsotaan sopiiko Transbox-järjestelmä teidän logistiikkaanne.